Yrittämisen
yrittämistä.
Kävi
niin jotta päätimme tehdä harrastuksestamme itsellemme työn.
Tai
minä mitään tehnyt, mutta puolisoni.
Valitsi
työttömyyden sijaan tekemisen,
yrittämisen
yrittämisen.
Avasi
vuosi sitten kirpputorin kotikellariimme.
Ja
vuokrasi tilan suuremmille tavaroille yksityiseltä.
Toiminta
on lähtenyt kivasti käyntiin.
Samanhenkisiä
löytyy,
omasta
tahdotaan ja osa taloudellisen tilanteen pakosta.
Vanhaa,
hyväkuntoista, ehjää, siistiä.
Edullisesti.
Toiselle
turhaa tavaraa, toiselle juuri sitä etsittyä.
Positiivisuus
on jäänyt pinon päälimmäiseksi.
Työtä
on ollut kiva tehdä,
se
pitää elossakin.
Kävi
kuitenkin niin jotta huomasivat meidän olevan rikollisia.
Olemme
muistaneet kyllä verottajan, vakuutukset, kahvinkaatoluvat,
vaahtosammuttimet, mainoskylttien sijoituskriteerit jne.
Kaava
ei sallikaan yritystoimintaa.
Kotikellari
on laiton paikka ja varastoon ei saa mennä ihmisiä sisään,
ostoaikeissa.
Kaikki
muuttuu sallituksi kun alamme lataamaan euroja pöytään.
Tarvitsemme
luvan poiketa kaavasta.
Varasto
tarvitsee oman lupansa,
se
tarvitsee lisäksi paloturvallisempia materiaaleja.
Ja
se vessa tietenkin henkilökunnalle ja ne sosiaaliset tilat.
Romuenkelille
siis.
Unohtamatta
parkkipaikkoja, joista ei tarvitse peruuttaa pois.
Ei
tässä mitään.
Lopetamme
luvattoman käyttötarkoituksen toiminnan.
Olemme
liian köyhiä jatkaaksemme.
Ja
liian päättäväisiä lopettaaksemme.
Muutamme.
Tulkaa
auttamaan,
tavaraa
on paljon.
Ovet
ovat varastolla auki vielä huhtikuun puoleen väliin.
Ystävällisesti
Romunenkelin takapiru
